Aloittava

APURAHAHAKEMUKSEN LIITTEET - OPINTOJAAN ALOITTAVA HAKIJA

Hakija vahvistaa lähettämänsä hakemuksen tiedot oikeiksi allekirjoittamalla hakemuksen yhteenvedon, joka toimitetaan skannattuna yhdessä liitteiden kanssa.Mukaan on liitettävä seuraavt asiakirjat:

1. Lukion päättötodistus ja ylioppilastutkintotodistus kopioina.

Hakijan, joka samanaikaisesti ylioppilastutkinnon kanssa on suorittanut ammatillisen perustutkinnon, tulee liittää mukaan kopio myös tästä tutkinnosta saamastaan todistuksesta.

2. Todistus opiskelusta

  • kopio yliopistoon/korkeakouluun hyväksymisilmoituksesta  
  • kopio ilmoittautumisesta tai läsnäolotodistuksesta kelpaavat myös  

3. Vuoden 2015 lopullista verotusta koskeva verotustodistus kopiona (Verotustodistus 2015)

  • mikäli apurahan hakija on syntynyt 1997 tai myöhemmin, on mukaan liitettävä verotustodistus myös hakijan vanhemmista

    Vuoden 2016 todistus ei kelpaa, koska kaikilla hakijoilla ei sitä vielä hakuaikana ole. Myöskään muut verotusta koskevat asiakirjat eivät kelpaa.

4. Todistus asepalveluksen tai siviilipalvelun suorittamisesta

Jos apurahan hakija on ollut ennen opintojen aloittamista suorittamassa asepalvelusta ja tämän vuoksi vaadittu 28 kuukauden aika ylioppilastutkinnon ja opintojen aloittamisen välillä ylittyy, lisätään 28 kuukauteen em. palveluihin kulunut aika.

5. Todistus synnytyksestä

Jos hakija on synnyttänyt ja ollut äitiyslomalla tai vanhempainlomalla ennen opintojen aloittamista ja vaadittu 28 kuukauden aika ylittyy, lisätään 28 kuukauteen edellä mainituista syistä 10 kuukautta.

6. Muu liite tai todistus

Poikkeustapauksessa hakija voi esittää apurahahakemuksen liitteenä erikoisperustellun selvityksen nykytilanteestaan esim. sairaudesta tms, jolla seikalla hakija katsoo olevan vaikutusta apurahalautakunnan ratkaisussa. Mukaan tulee liittää tätä asiaa koskeva todiste, esim.lääkärintodistus.