Kuva: Anne Karppinen
Tampereen klassillisen lukion kevään tuore ylioppilas Iida Huvila on yksi Idmanin säätiön lukustipendin saajista. Lukeminen on Iidalle keino uppoutua omaan maailmaan, irrottautua todellisuudesta: ”Lukiessa pääsen erilaisiin maailmoihin seikkailemaan. Erilaisia kirjoja lukemalla oppii paljon uutta.”
Nyt Iida iloitsee erityisesti menestyksestään ylioppilastutkinnon äidinkielen kokeessa: ”Olen tosi tyytyväinen äidinkielen ylioppilaskokeen tulokseen. Sadan pisteen raja ylittyi. Luin paljon ja tein lukemiseen liittyviä ekstratehtäviä, kävin esimerkiksi kirjallisuuskeskusteluja äidinkielenopettajani kanssa. Pääsin näin purkamaan kirjojen teemoja ja jäsentämään ajatuksiani. Kun on lukenut monenlaista, teksteistä näkee kokeissakin erilaisia asioita, piilomerkityksiä, ja pääsee näin helposti aiheessa syvemmälle.”
Kirjat ovat olleet osa Iidan elämää jo lapsuudessa. Äidin ja sisarusten kanssa tehdyt viikoittaiset kirjastoretket muuttuivat alakoulussa kirjastoautokäynneiksi: ”Olin ihan innoissani siitä, että joka viikko sai tunnilta mennä kirjastoautoon. Luin silloin koirakirjoista kaikki Jesse-kirjat ja heppakirjoista Sinttu-kirjat.”
Yläkoulun aikaan suhde lukemiseen viileni: ”Kaikki oli silloin puhelimilla. Lukiossa onneksi löysin taas kipinän. Aloin lukea ihan hirveästi.”
Iida pohtii notkahduksen syytä: ”Voi olla sitä, että kukaan ympärillä ei lukenut ja kannustus puuttui. Yläasteella luettavat pakolliset kirjatkin olivat ehkä puisia. Niitä oli vähän vaikea aloittaa, vaikka ne olivatkin sitten lopulta ihan ok.”
Mitä korkeammaksi lukemisen kynnys nousee, sitä vaikeampi lukemista on aloittaa. Iida nimeää pahimmaksi kampittajaksi puhelimen. Kun vapaa-aikaa pitää jakaa muiden harrastusten ja läksyjen kesken, puhelimeen on helppo tarttua ja se tarjoaa nopeaa viihdykettä: ”Huomasin itsekin, miten vaikea oli välillä tarttua kirjaan. Kirja ei palkitse sekunnissa. Sitä joutuu lukemaan jonkin aikaa, se palkitsee pikkuhiljaa, mikä vaatii keskittymistä ja omistautumista. Kaikenlainen ympäröivä mediahälykin heikentää kirjoihin paneutumista.”
Lisäksi kirjan kerronnallinen ilmaisutapa poikkeaa älyteknologian maailmasta ja siihen pitää tottua.
”Pohdin eräässä ylimääräisessä kirjoitustaidon tehtävässä, miten kirjojen kautta oppii lukemaan ihmistä, oppii ennakoimaan ja ymmärtämään ihmistä paljon paremmin. Puhuin tekstissäni myös medialukutaidosta. Erilaisten tekstien lukeminen auttaa siinäkin.”
Iida on itsekin hieman hämmästynyt, miten paljon hän lukioaikanaan ehti lukea. Lukion ensimmäiseltä hän listaa 60 kirjaa ja toiseltakin 40. Kirjoitusvuoden saldo on 20. Valikoimaan kuuluu niin klassikkoteoksia kuin romantiikkaa ja dekkareita. ”Jos lukisin vain yhtä kirjallisuuden genreä, todennäköisesti kyllästyisin. Romantiikkaa olen lukenut paljon, tällä hetkellä se ei kiinnosta juuri ollenkaan. Historialliset romaanit ja klassikot kiinnostavat. Ne avaavat näkemystä, ovat myös synkempiä ja rankempaa luettavaa. Mieluummin kuitenkin kirjallista ’hömppää’ kuin salattuja elämiä televisiosta. En ylipäätään katso elokuvia ja sarjoja. En saa niistä irti samaa kuin kirjoista”, Iida naurahtaa.
Lukion lukudiplomin suorittaminen tutustutti Iidan kirjallisuuden lajeihin, joihin muuten tuskin olisi tullut tartuttua. ”Sarjakuvaromaaniin en ollut aikaisemmin perehtynyt.”
Koulua Iida kiittää siitä, että on voinut käyttää oppitunneilla aikaa myös lukemiseen. Kritiikillekin on sijansa: ”Jo peruskoulussa oppilailla saisi olla enemmän vapautta valita luettavansa. Yleensä annetaan luettavaksi kaikille yksi ja sama kirja. Jos teos ei miellytä, saa kirjallisuudesta väärän kuvan. Kaikki kirjat eivät kuitenkaan ole kaikkia varten.”
”Olen tykännyt äidinkielenkursseista, joilla on annettu valinnanvapaus. Erilaisten kirjojen spektri on ollut laaja. Alussa on kerrottu myös, mistä kirjat kertovat, minkä tyyppisistä teoksista on kyse. Ehkä juuri tämä on syy, miksi lukiossa innostuin taas kirjoista.”
Iida kannustaa nuoria tarttumaan kirjaan ennakkoluulottomasti. Hän myös korostaa, ettei pidä väkisin lukea jotain, joka ei kiinnosta yhtään: ”Ymmärrän hyvin, että aloittaminen voi olla vaikeaa. Pitäisi kuitenkin muistaa, että lopulta kirja kuitenkin palkitsee. Jos joku kirja ei ole itseä varten, sitä ei kannata väkisin lukea loppuun. Siitä syntyy vain kirjajumi, eikä sen jälkeen halua lukea muitakaan kirjoja.”
Paras tapa totuttautua lukemiseen on Iidan mielestä aloittaa vähitellen, käyttää alkuun esimerkiksi vartti päivässä kirjaan kunnes tarina alkaa vetää: ”Puhelimen ruutuaika voi helpostikin olla seitsemän tuntia päivässä. Kyllä siitä helposti tunnin kirjoille löytäisi. Itsellä kiinnostava kirja saattaa viedä mukanaan niin, ettei huomaa ajankulua. Se on ehdottomasti hyvän kirjan merkki.”
”Lukemisesta on jo vaikea luopua. Minulla on kuitenkin silmää valita luettavani. Lukeminen on iso osa minua. Tietyistä tavoitekirjoista on jo pitkä lista – esimerkiksi (Volter Kilven) Alastalon salissa. No, ehkä se on myöhempien aikojen tavoite. Äiti on jo luvannut sen ’Olen lukenut Alastalon salissa’ -t-paidan”, Iida nauraa.
Iidan poimintoja:
J.K. Rowling, Harry Potterit: ”Luin ne tosi pienenä, neljännellä luokalla, suomeksi ja koetin myös englanniksi. Sanoisin, että englanniksi ovat parempia. Nyt olen vaativa lukija, eivät ehkä vetäisi niin kuin nelosella.”
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo, Emma: ”Katsoin Ylpeys ja ennakkoluulo myös elokuvana. Kirja on mielestäni parempi. Siinä pääsee syvemmälle ja leffoihin on paljon vaikeampi keskittyä kuin kirjaan. Leffa
on aina myös tiivistelmä.”
Mary Shelley, Frankestein
Aino Kallas, Sudenmorsian
Richard Adams, Ruohometsän kansa
Oscar Wilde, Dorian Greyn muotokuva: ”Pidin siitä paljon. Oli mielenkiintoinen ja hienosti tehty, mielestäni myös yllättävä.”
Anni Kytömäki, Margarita: ”On ihanasti rakennettu ja kieli oli ehdottomasti paras. Tykkäsin paljon.”
Delia Owens, Suon villi laulu: ”On aika monen suosikki, myös minun.”
Anne Frankin päiväkirja: ”Siinä on erityistä, miten kieli ja teksti rakentuvat.”
Khaled Hossein, Tuhat loistavaa aurinkoa: ”Teos avasi Afganistanin maailmaa, mulla ei ollut asiasta paljon tietoa ennen sitä. Luin sen ja perehdyin lisäksi netistä aiheeseen.”
Chimamanda Ngozi Adichie, Purppuranpunainen Hibiscus: ”Avaa afrikkalaista maailmaa.”
Gaël Faye, Pienen pieni maa
Anthony Doerr, Kaikki se valo jota emme näe: ”Tykkäsin ihan kauheasti. Tarina sijoittui Toiseen Maailmansotaan, Saksaan ja Ranskaan, se avasi sitä aikaa. Siinä oppii tosi paljon. Kun ei ole nähnyt millaista siellä on, pääsee kirjojen kautta lähelle.”
André Aciman, Kutsu minua nimelläsi: ”Kirja on ehdottomasti leffaa parempi. Juonivetoisesta elokuvasta jää pois teoksen filosofinen pohdinta.”